Jokivarren kaupunginosaan kuuluu kaistale koillista Vantaata. Alue rajautuu pohjois-etelä -suuntaisesti kulkevien Lahdenväylän ja Keravanjoen väliin. Jokivarsi on alun perin Keravanjoen ranta-alueen nimi, joka saattaa juontaa juurensa jo keskiajalta.
Viljavassa Jokivarressa on ollut kauan maatalousasutusta ja myös omakotiasutus ulottui alueelle varhain. Ensimmäinen verkkainen omakotiasutusvaihe ajoittuu Korson seisakkeen avaamisen aikoihin vuosisadan alkupuolelle. Vilkas rakentaminen alkoi 1950-luvulla, jonka jälkeen rakentaminen on jatkunut suhteellisen tasaisesti. Jokivarsi on lähes kokonaan pientaloaluetta. Asunnot ovat isoja omistusasuntoja, keskikokokin lähentelee sataa neliötä. Jokivarren väkiluku pysytteli 500-600 asukkaan välillä vuosikymmenten ajan, kunnes vuonna 1999 ylittyi 600 asukkaan raja. Siitä lähtien uusia tulijoita on tasaisesti virrannut alueelle.
Uusien asukkaiden myötä Jokivarren ikärakenne on nuorentunut. Alueelle on muuttanut lapsia vanhempineen ja samalla perheväestöön kuuluvien osuus on kasvanut. Jokivarren työttömyysaste on Korso-Koivukylän alhaisin, 3,6. Alueella on työpaikkoja varsin vähän. Vuonna 2001 työpaikkoja oli lähes 120, joista yli 80 prosenttia oli palvelualalla. Alueen yritykset ovat pieniä, muutaman hengen työllistäviä perheyrityksiä.
Jokivarressa on nuoria lapsia varten Jokivarren alakoulu, joka on saanut vierelleen uuden laajennuksen. Äitien ja lasten hyvinvoinnista puolestaan huolehtii koulun yhteydessä sijaitseva neuvola. Aiemmin alueella toimi myös elintarvikeliike. Kaupan lopetettua toimintansa saivat aluksi Korson Vedon painijat liikkeen tiloista oivan harjoittelupaikan. Nykyisin tiloissa toimii palvelukoti.
Jokivarren asuinalue sijaitsee loivasti kumpuilevalla moreeniselänteellä, johon Keravanjoki on idässä leikannut uomansa. Jokilaakso on tällä paikalla suhteellisen kapea ja loiva. Joki virtaa hiljakseen ja rauhallisesti savikkopatjallaan. Sen rannat ovat paikoin viljeltyjä, paikoin kapealti luonnontilaisia, paikoin joen rannassa on harvakseltaan yksittäisiä koivuja ja pajuja. Vanha paikallistie myötäilee jokea itäreunalla Nikinmäen kaupunginosan puolelle. Hiljaiselta tieltä on kaunis näkymä viljelyaukealle.