Mainio Metsola
Mainio Metsola
Olen muuttanut maalta, Itä-Suomesta, tänne Vantaalle. Vuonna -80 muutimme Tanhurinteelle ensimmäiseen omistusasuntoon. Perheessämme oli tuolloin kaksi pientä, alle kouluikäistä tytärtä. Minä olin lasten kanssa kotona, mieheni oli Rakennusliike Hakassa elementtiasentajana. Vuodet kuluivat aika nopeasti ja pieni kotimme alkoi tuntua ahtaalle.
Lähdin iltatöihin saadaksemme lisätuloja ja rahaa säästöön ostaaksemme isomman asunnon. Tavoitteeni oli saada rahat makuuhuoneen oveen ja vähän muuhunkin. Hankin iltatyön, näin ei tarvittu lapsille hoitopaikkaa, olihan se itsellekin virkistävää olla osa illasta pois kotoa. Mieheni pelasi jalkapalloa aika monena iltana työpaikan jalkapallo porukassa. Tyttäremme olivat hänen mukanaan kentän laidalla kannustamassa ja leikkimässä omia leikkejään.
Olen aina tottunut liikkumaan metsässä ja hakemaan sen, mitä sieltä on haettavissa. Löysin aika nopeasti Metsolan suon ja lähimetsät siitä ympäriltä. Eräänä lauantai-ilta päivänä ajelin polkupyörällä Metsolan tietä Tanhurinteelle päin, kori täynnä mustikoita. Oli aivan ihanan rauhallinen ja lämmin kesäpäivä. Metsolan asukkaista osa jo lämmitteli saunojaan, mukava savun haju leijaili ilmassa. Ajattelin, onpa rauhallinen ja mukavan näköistä seutua.
Kotiin mennessäni sanoin miehelleni löytäneeni seuraavan uuden kodin paikan meille. Tuntuu ihmeelliseltä, taloyhtiö Vesikkokujalla oli valmistunut keväällä ja elokuulla siellä oli enää kaksi asuntoa myymättä. Kävimme katsomassa molemmat ja toinen ostettiin, tuli siinä yksi huone enemmän kuin suunniteltiin. Kaikki olimme ihastuneita suureen pihaan ja omaan kotiin jossa oli tilaa.
Nyt asustamme miehen kanssa kahden samaa kotia. Tulin juuri iltakävelyltä, Metsolassa lämpiää yhä edelleen puusaunoja, muistot palaavat mieleen.
Täällä on hyvä asua.
Raili Kojo