Liikenneillassa 20.9.2005 komisario Markku Koskimäki Vantaan kihlakunnan poliisilaitokselta kertoi vantaalaisesta liikennevalvonnasta ja kertasi muutamia tärkeitä liikennesääntöjä, joihin myös mopoilu kuuluu.
Liikennevalvonnasta
Vantaalaisesta liikennevalvonnasta huolehtii 100 liikkuvan poliisin jäsentä ja 70 paikallista järjestyspoliisia. Järjestyspoliisi suorittaa muiden tehtäviensä ohella siis myös liikennevalvontaa. Vantaalla kiertää neljä paikallispoliisin autoa liikkuvan poliisin partioiden lisäksi.
Liikennesääntöjä ei ole tehty kenenkään kiusaksi, vaan niiden tarkoituksena on vähentää liikennekuolleisuutta ja loukkaantumisia sekä aineellisia vahinkoja ja siten pienentää inhimillisiä kärsimyksiä.
Liikennesäännöt ja -lait ovat merkittävästi vähentäneetkin kuolleisuutta 1970 -luvulta lähtien, vaikka autojen määrä on lisääntynyt 800.000:sta yli kahteen miljoonaan. Seuraavassa muutamia tärkeitä lakimuutoksia:
- 1971 tuli turvavyöpakko
- 1973 tuli 80 km:n perusnopeus, joka poliisin mielestä on vaikuttanut hyvin paljon
- 1977 tuli promillelaki
- jne.
Kuolleisuuden rajoittamisen kolme tärkeintä valvontatekijää ovat
- nopeusvalvonta
- rattijuopumusvalvonta
- turvavyönkäytön valvonta.
Tärkeitä liikennesääntöjä, joissa korsolaisilla on puutteita:
- Liikenneympyrä on uusi kummajainen paikkakunnalla ja se tuottaa vaikeuksia.
Ympyrässä ajavilla on etuajo-oikeus.
Ympyrään tulevilla on väistämisvelvollisuus ja se alkaa jo ennen suojatietä, sillä kärkikolmio on ennen sitä.
Ympyrässä ajettaessa saa ja täytyy vilkuttaa vasta juuri ennen poistumista. Sillä tiedotetaan muille aikomuksista poistua ja tehdä tilaa ympyrään tulijoille.
Poislähtiessäkin on väistettävä suojatiellä kulkevia.
Vilkun käyttö tuntuu olevan liian monimutkainen asia monelle nykyiselle kuljettajalle. Joustavan ja turvallisen ajamisen vuoksi se on välttämätöntä tiedottamista omista aikeista muille tiellä liikkujille. Vielä ei olla opittu lukemaan toisen ajatuksia!
Poliisi painotti liikennesääntöjen noudattamisen tärkeyttä lasten kanssa liikuttaessa. Lapset oppivat matkimalla.
Mopoilun säännöt
Mopo on moottoriajoneuvo. Sitä voi kuljettaa 15 v. täyttänyt.
Missä voi ajaa
- Mopon paikka on ajoradan oikeassa reunassa.
- Kevyen liikenteen väylä ei ole sallittu mopoille paitsi jos liikennemerkissä on lisäkilpi "sallittu mopoille".
Missä ei saa ajaa
- moottoritiellä
- moottoriliikennetiellä
- jalkakäytävillä
- puistokäytävillä tai muilla vastaavilla alueilla
- maastossa ilman maanomistajan lupaa
- monet liikennemerkit kieltävät mopolla ajon:
-- ajoneuvolla ajo kielletty
-- kielletty ajosuunta
-- mopolla ajo kielletty
-- moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty
-- polkupyörällä ja mopolla ajo kielletty
-- jalankulku sekä polkupyörällä ja mopolla ajo kielletty.
Lisätietoja mopoilusta ja edellä mainituista liikennemerkeistä Liikenneturvan sivuilta, TÄSTÄ SISÄÄN .