Spacer

HISTORIAA 2006-2007

Sivulla kerrotaan Siisti Korso -kampanjan jälkeisen YKS -hankkeen asioista ym. tietoon tulleista ympäristöön kohdistuvista tapahtumista.

 

V. 2006

Kaupunkilehti Varttiesitteli käynnistyvää YKS -hanketta ja tiedotti ensimmäisestä kokoontumisesta.

YKS-hankkeen perustava kokous oli 31.1.06, paikalla 15 osanottajaa. Asialistalla mm. alkukartoituksen kysymykset ja kyselyn ajankohta. Ryhmää kutsutaan jatkossa Safety-ryhmäksi.

Leijonien Myräkkä-lehtihelmikuun alussa toi pääkirjoituksessaan esille hankkeen sekä tulossa olevan asukaskyselyn kehottaen kaikkia lomakkeen saavia ottamaan asian vakavasti ja vastaamaan.

Turvallisuuskysely keskustan asukkaille toteutettiin postin avustuksella 6.3. - 24.3.06.

Nettilän uutisissakerrottiin maaliskuussa menossa olevasta asukaskyselystä. Lisäksi Nettilässä muistutettiin vastausten palauttamisesta.

Lumppukeräys 3.-4.4.06, järjestäjinä Korson Martat.

Tietoa kompostoinnista ke 12.4.06 klo 18-20 Lumon kokous- ja koulutustilassa. Järjestäjinä YTV Jätehuolto ja Vantaan kaupunki. Asiantuntijana Kirsi Tuominen Uudenmaan Martoista.

Safety-ryhmä/turvatalkoiden alueryhmä kokoontui 26.4.06 klo 14 tarkastelemaan turvallisuuskyselyn tuloksia. Kyselylomakkeita jaettiin 500 kpl. Vastausprosentti oli 18,20 ja vastaajista 31,9 % miehiä, 67 % naisia. Turvattomimmiksi paikoiksi todettiin asema (59%), alikulut (31%) ja keskusta (18%). Kotialueella jonkin paikallisen yhdistyksen tapahtumiin oli osallistunut 37,4%, oman taloyhtiön tilaisuuksiin 49,5%, Nettilää käyttänyt 20,9%, KorsoKalenteriin tutustunut 52,7%, Joulupolkuun tai Vetomarkkinoihin osallistunut 64,8%, Siisti Korso -kampanja tuttu 64,8%:lle, ystävien/naapureiden kanssa kommunikoi lähes päivittäin 50,5% vastaajista. Yhteisöllisyys oli huomattavan suurta verrattuna muihin tehtyihin kyselyihin.

Tilitykset aluerahan käytöstä toimitettu aluetoimikunnalle helmikuussa ja toukokuussa.

Yhteiset siivoustalkoot to 11.5.06 klo 18, kohteena keskustan alueet. Tällä kertaa siivottiin myös rata-aluetta lähiliikenteen raiteiden puolelta. Uudet Siisti Korso -turvaliivit käytössä. Ympäristön siisteydestä kiinnostuneita vapaaehtoisia talkoissa 20-30, mainosjulisteita ilmoitustauluilla, kaupoissa, kouluilla, lastentarhoilla, Lumossa, srk:n ilm.tauluilla ym. Ennakkomainontaa Vantaan Sanomissa, VS:n Virtaalissa, VS:n vinkeissä, Vartissa ja Ylen aikaisessa.

Kasvien vaihtopäivät ti 16.5.06 klo 18-19.30 Sokevan viereisellä hiekkakentällä, järj. Korson Omakotiyhdistys.

Safety –ryhmä pe 19.5.06 klo 14 Naalipolku 6. Laadittiin tehdyn asukaskyselyn pohjalta YK-suunnitelma 2006-2007:

  • asema- ja alikulut –projekti
  • ympäristön parantamiseksi mm. Siisti Korso –talkoopäivä, Kerää Roska Päivässä –toiminta, katuroskisten lisääminen, yhteiset joulutapahtumat
  • kommunikaation kehittämiseksi mm. yleistiedotus YKS –toiminnasta, turvallisuusilta, järjestötilaisuuksiin osallistuminen, taloyhtiöiden ja yritysten integrointi
  • lähipoliisitoiminnan kehittäminen mm. jalkautuminen, ravintola-hanke.

Turvatalkoiden alueryhmä kokoontui 23.8.06 pohtimaan jatkotoimia. Päädyttiin Turvallisuusfoorumin järjestämiseen marraskuun 8. pnä ja keväisiin aluesiivoustalkoisiin.

Safety-ryhmä kokoontui 19.9.06  miettimään turvallisuusfoorumin sisältöä.

Turvallisuusilta 8.11.06 asukastilaisuutena, jossa selviteltiin mm. keväisen turvallisuuskyselyn tuloksia.

Vantaan Sanomat raportoi  turvallisuusillasta 12.11.06.

Ensimmäisen joulukadun avajaiset 2.12.06. katu koristeltuna loppiaiseen asti. Järjestäjinä yritykset, muutamat järjestöt, Vantaan kaupunki, Korson srk.

Joulupolku seitsemännen kerran su 10.12.06. Sitä edelsi kolme suunnittelukokousta.

V. 2007

Leijonien Myräkkälehti helmikuussa 2007 kertoi YKS-hankkeesta.

Safety-ryhmä kokoontui helmikuussa päättämään seuraavasta turvallisuuskyselystä ja kevään tapahtumista.

Turvallisuuskysely keskustan kotialueella suoritettiin maaliskuussa 2007.

Safety-ryhmä kokoontui 17.4.07 kuulemaan kyselyn tuloksista ja sopimaan siivoustalkoista ja turvallisuusillasta, niiden mainostamisesta ja muista järjestelyistä.

Keskustan siivoustalkoot to 10.5.07  ja sen jälkeen turvallisuusilta Lumossa. Aluetoimikunta myönsi tapahtumiin 500 euroa. Asukasillan mainontaan kotialueella saatiin yhteensä 400 euroa Korson seurakunnalta, Realco Oy:ltä ja VAV:lta.

Vartissa juttu turvallisuudesta huhtikuussa, Vantaan Sanomissa toukokuussa. 

Syksyllä selviteltiin aluerahan anomista YKS-hankkeelle seuraavaksi vuodeksi. Tärkeäksi keskusteluaiheeksi muodostui anomuksen tekijä, jota ei löytynyt. Aikaisemmin sen oli tehnyt Turvallisuustalkoot. Ryhdyttiin selvittämään toimimatta olevan Korso-Seuran tilannetta.

YKS-hankkeesta ja siivoustalkoista artikkeleita molemmissa vuoden aikana ilmestyneissä KorsoKalentereissa.

Joulukatu joulukuussa.

Yhdeksäs joulupolku  joulukuussa.