Toimarin uusi johtokunta aloitti
Toimiva Koivukylä – Toimari ry:n syyskokous valitsi uuden johtokunnan, joka piti ensimmäisen kokouksensa Kirnussa 17.1. Tänä vuonna kokouspöydän ympärille kokoontuu poikkeuksellisen monta uutta, innokasta jäsenjärjestöjen edustajaa: Tuomi Hälikkä Havukosken eläkeläisistä, Päivi Keskinen Irti Huumeista ry:stä, Tuija Numminen Koivukylän Sos.Dem. Työväenyhdistyksestä, Pirkko Poutanen Rekolan Martoista sekä Jenni Vihunen Koivukylän Vihreistä.
Jo syyskokouksessa Kaikulan Liisa oli suostunut jatkamaan vielä vuoden puheenjohtajana sillä ehdolla, että johtokunta valitsee järjestäytyessään hänelle varamiehet ottamaan osan vetovastuusta. Näin myös tapahtui: varapuheenjohtajiksi valittiin Paula Kaunismäki ja Tuija Numminen. Sihteerinä jatkaa Liisa Tilander ja taloudenhoitajana Merja Lehtinen. Lisäksi Jenni Vihunen päätettiin valita uuteen tiedottajan tehtävään.
Kevään toiminnasta sovittiin, että perinteiset tapahtumat – Kansainvälinen Naistenpäivä ja Koivukyläpäivä - järjestetään tänäkin vuonna, edellinen siis 8.3. ja jälkimmäinen 26.5. Naistenpäivän teemana on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus 100 v. Koivukyläpäivää järjestämään nimettiin työryhmä ja teemaksi sovittiin Lähiön lapsi.
Myös kesäkirppistoimintaa päätettiin jatkaa tulevanakin kesänä edellisen vuoden onnistuneeseen tyyliin.
Jukka Salminen