Spacer

Alueraha

Aluerahan myöntämisperusteet

Aluerahalla tuetaan ensisijaisesti hankkeita tai tapahtumia, jotka edistävät alueen asukkaiden hyvinvointia ja alueen kestävää kehitystä. Tavoitteena on viihtyisä ja turvallinen elinympäristö sekä monipuoliset ja omaleimaiset yhdyskunnat.

Aluerahalla voidaan tukea myös alueellisia hankkeita tai tapahtumia, jotka lisäävät asukkaiden osallistumismahdollisuuksia, parantavat tiedon välittymistä asukkaiden ja kaupungin toimielinten välillä ja edistävät alueen myönteistä kehittymistä. Hankkeiden tai tapahtumien tulee kohdentua alueen asukkaisiin yleisesti ja tasapuolisesti.

Aluerahan myöntämisestä päättää aluetoimikunta. Hakemus on jätettävä hyvissä ajoin ennen hanketta tai tapahtumaa, johon rahaa haetaan. Aluerahaa voi hakea koko vuoden ajan. Aluerahaa ei myönnetä taannehtivasti ilman erityisiä perusteita.

Aluerahaa ei myönnetä esimerkiksi kaupalliseen mainontaan tai voiton tavoitteluun eikä yhteisöjen tai järjestöjen toiminta-avustuksiin. Jos hankkeisiin tai tapahtumiin saadaan muuta kaupungin avustusta, ei aluerahaa myönnetä.

Aluerahan käytöstä on tehtävä tilitys aluetoimikunnan määräämässä ajassa. Mikäli myönnettyä aluerahaa ei käytetä tai ei voida käyttää aluetoimikunnan päätöksen mukaisesti, on hakija velvollinen maksamaan sen takaisin kaupungille heti esteen ilmaannuttua.

Aluerahahakemus ja ohjeet