Spacer

Uutinen

Liikenneilta Korsossa
03.10.2005 klo 10:16
Kirjoittaja: Jenni Venäläinen ja Salla Ulmanen, Lumon lukio

Tiistaina 20.9. Lumon monitoimikeskuksessa järjestetty liikenneilta oli osa jo tammikuussa 2005 alkanutta Siisti Korso -kampanjaa. Kevään aikana on kampanjan tiimoilta muun muassa pidetty asukasilta, siivottu ympäristöä talkoovoimin ja peruskoululaiset ovat ideoineet julisteita järjestetyn julistekilpailun innoittamina.

Uutisen kuva

Illan ensimmäinen puhuja, komisario Markku Koskela Vantaan kihlakunnan poliisilaitokselta, aloitti järjestäjiltä tulleesta pyynnöstä kertaamalla kiertoliittymissä ajosta ja vilkun käytöstä, jotka tuntuvat asukkaiden mielestä olevan unohtuneen. Koskelan puheessa esille tullut partioautojen vain neljän kappaleen määrä aiheutti yleisössä kritiikkiä, sillä valvovan silmän välttäessä ihmiset tuntuvat ajavan miten lystäävät. Lisäksi ehdotettiin jonkinlaista ajokoetta liikennesääntöjen noudattamisen edistämiseksi - niin vanhoille kuin nuorillekin kuskeille - sillä liikennesäännöt muuttuvat ja unohtuvat koko ajan. Ongelmana vain tuntuu olevan, että asialle ei tehdä mitään, ennen kuin jotain vakavaa pääsee tapahtumaan.
Puheenvuorollaan Koskela korosti myös vanhempien esimerkin tärkeyttä jälkikasvulle: “Vanhempien kyydissä lapset omaksuvat turvavälineiden käytön ja saattavat ottaa mallia ylinopeudesta - tuhoisin seurauksin.” Hän muistutti myös alkoholin liikenteeseen kuulumattomuudesta tutulla fraasilla: Jos otan, en aja. Jos ajan, en ota.
Illan keskustelluimmiksi aiheiksi nousivat mopoilu ja pysäköinti, josta Sergei Podschivalow pysäköinninvalvonnasta oli kertomassa. Podschivalowin mukaan Korso kuuluu pysäköintiongelmineen keskikastiin ja ongelmia aiheuttaa erityisesti pysäköintipaikkojen vähyys - parkkitalossa olisi tosin tilaa, mutta sitä ei käytetä. Pysäköinnin vahtiminen on vaikeaa, sillä Vantaan alueella toimii vain neljä valvojaa. Niinpä esimerkiksi 2-3 maksusuosituksen saaminen lyhyehkönä aikana on kuin lottovoitto.
Liikennesääntöjen vastaiseen mopoiluun ei tuntunut löytyvän ratkaisuja, sillä kyse ei ole siitä, etteivätkö mopoilijat tietäisi säännöistä, vaan välinpitämättömyydestä. Asukkaiden on käytännössä mahdotonta puuttua vaaralliseen hurjasteluun tai kielletyissä paikoissa ajeluun, sillä rekisterinumeron ylösottaminen ei riitä yksin todisteeksi ja kypärät estävät kuljettajien tunnistamisen. Poliisin paikalle sattuminen taas pelästyttää mopoilijat pois, eikä heitä saada kiinni.
Esille tuli myös asukkaiden närkästys mopojen parkkeeraamisesta sikin sokin Lumon ikkunoiden eteen. Erkki Lång liikennesuunnittelusta piti hyvänä ehdotuksena parkkipaikkojen kehittämistä mopoille ja kertoi, että Korsoon on todellakin muutaman vuoden aikana satsattu ja suunnitteilla on vielä esimerkiksi Korson linja-autoasema.
Tervetulleita kuuntelemaan illan ohjelmaa olivat kaikki liikenteessä liikkujat – niin autoilijat, mopoilijat kuin jalankulkijatkin. Siitä huolimatta osanottajamäärä jäi melko vähäiseksi. Alkuillasta kello yhdeksään pihalla ihmeteltävänä ollut ympärikääntyvä auto – Rullbil – keräsi sen sijaan erityisesti nuoria kokeilijoita ihan jonoksi asti.