Spacer

Toimintakertomus 2005

Toimiva Koivukylä – Toimari ry.
Hakopolku 2
01360 Vantaa


TOIMINTAKERTOMUS V. 2005/Hyväksytty johtokunnassa 13.3.06


Toimarin toiminta oli vuonna 2005 aikaisemmista vuosista poikkeavaa, sillä se työtekijätuki, jota Vantaan kaupunki on koko Toimarin olemassaoloajan pystynyt antamaan, päättyi kaupungin kiristyneen taloustilanteen vuoksi 31.12.2004. Jotta sekä Koivukylän Lähisanomien ilmestyminen että Kirnun kahvilan olemassaolo voitiin turvata, ratkaisumalliksi löytyi kumppanuussopimus Toimarin jäsenjärjestön, Vantaan Vajaakuntoisten Tuki Ry:n (VVT) kanssa. Tämän sopimuksen mukaan VVT hoitaa niin KirNu:n kahvilatoiminnan kuin myös Koivukylän Lähisanomien toimittamisen, kustantamisen ja jakelun. Lehden julkaisija on edelleenkin Toimari ja tällä ratkaisulla voitiin taata lehden säilyminen jatkossakin alueemme sekä järjestöjen että asukkaiden yhteisenä tiedotuskanavana. Lehden osalta kumppanuussopimus on voimassa vuoden kerrallaan ja tarkistusajankohta seuraavaa vuotta varten on aina kuluvan vuoden lokakuu. Lokakuussa 2005 suoritetussa tarkastuksessa päätettiin jatkaa sopimusmusta entisin ehdoin vuonna 2006. Kahvilan osalta sopimus on tehty siten, että kahvilatoiminta on kokonaisuudessaan siirtynyt VVT:lle. VVT:llä ei kuitenkaan ole oikeutta siirtää tätä toimintaa edelleen kolmannelle osapuolelle.

Toimarin kevätkokouksen valtuuttamana johtokunta laati Vantaan Asukaspalvelulautakunnalle vetoomuksen Koivukylän Yhteispalvelupisteen säilyttämiseksi Kirnussa. Valitettavasti tästäkään vetoomuksesta ei ollut apua, vaan Yhteispalvelupiste lopetettiin.


Johtokunta
Johtokunta on kokoontunut vuoden aikana yhdeksän kertaa ja johtokuntaan ovat kuuluneet seuraavat henkilöt (suluissa osallistumiskerrat):
Aaltonen Leila Rekolan Martat (9)
Andström Kristina Koivukylän Työttömät (4)
Eronen Sirkka Koivukylän Vuokralaisyhdistys (8)
Kaikula Liisa Rekolan Seudun Vasemmisto (9)
Kaunismäki Paula Rekolan Raikas ( 3)
Lehtinen Merja Vantaan Vajaakuntoisten Tuki (8)
Mikonranta Sirpa Koivukylän Vihreät (7)
Osman Hassan Koivukylän Sos.dem.työväenyhdistys (2)
Puittinen Rauno Koivukylän Palloseura (5)
Pöyhönen Riitta, Rekolan seurakunta (5)
Salminen Jukka, Sivin aluetiimi (9)
Sillanmäki Soile, Rekolan Työväenyhdistys (7)
Tilander Liisa, VAV/YTE7 (6)


Tapahtumat

8.3.2005 Kansainvälinen Naistenpäivä
Tilaisuus oli erittäin onnistunut ja keräsi jälleen toistasataa osanottajaa aamulla aikaisin klo 6.30-9.30 Kirnuun aamiaisen äärelle. Teemana oli ”Maahanmuuttajanaiset keskuudessamme”. Aiheesta kertoivat omakohtaisia kokemuksiaan kenialainen Jane Kivilahti, jonka lapsilla on vantaalainen kummi-mummo, chileläinen Graciela Coloma, joka 1970 luvulla tuli pakolaisena Suomeen ja muutti takaisin Chileen 1990 luvun lopulla, somalialainen pakolainen Batulo Essak, joka osallistuu kaupunginvaltuutettuna Vantaan kunnalliselämään ja irakilainen pakolainen Shahla Rostem, joka on omakohtaisesti kohdannut ulkomaalaisten vaikean työllistymisongelman Suomessa.
Viihteellisestä ohjelmasta vastasivat venäläiset ja kurdilaiset esiintyjät sekä Vantaan Musiikkiopiston nuoret.
Naistenpäivän jälkeen Toimari ja Naiskulttuuriyhdistys Doris järjestivät yhdessä kahvikuppikeräyksen, jonka tarkoituksena oli kerätä kyläläisiltä yksittäisiä kahvikuppipareja siten, että niistä muodostuisi värikäs ja monimuotoinen kahvikalusto seuraaviin Naistenpäivän tapahtumiin. Keräys onnistui tosi hyvin ja kuppeja kertyi yli 150 kpl, joista n. 90 oli keskenään kaikki erilaisia.

14.5.2005 Koivukyläpäivä
Koivukyläpäivää vietettiin tällä kertaa teemalla ”Liikkuva Koivukylä”. Järjestelyistä vastasivat Rauno Puittinen (KOIPS/Toimari), Erja Kälkäjä (Nuorisopalvelut) ja Jukka Salminen (Sivi/Toimari). Esiintyjinä oli jälleen lukuisa joukko kylän eri harrastealaryhmiä ja ihastella saatiin mm. kansantanssiesityksiä, flamencoa, aikidoa, räppiesitystä, Soivia Musikantteja ja Off the Scale-bändiä. Sää suosi tällä kertaa tilaisuutta ja yleisöäkin oli oikein mukavasti paikalla.

6.6.-29.8.2005 Kesätori
Eri jäsenjärjestöjen valvontavastuulla järjestettiin kesän aikana maanantaisin klo 14-19.00 toritapahtuma, johon sai tulla myymään omia tavaroitaan kirpputorilla. Tapahtumat olivat onnistuneita ja tunnelma torilla oli leppoisa. Myyjiä oli riittävästi, mutta ostajia olisi saanut olla enemmänkin. Torille yritettiin loppukesästä saada myös elävän musiikin esittäjiä, mutta tässä asiassa oltiin liian myöhään liikkeellä ja siksi musisointia oli vain yhtenä maanantaina.

2.9.2005 Vallaton Yö
Vallatonta Yötä vietettiin helteisessä syysillassa ja kyläläiset olivat jälleen löytäneet lukuisana joukkona paikalle. Järjestelyistä vastasi Merja Lehtinen (VVT/Toimari). Perinteisen tavan mukaan ohjelma koostui pääosin oman kylän taitajista ja nähdä saatiin mm. kansantanssia, paritanssia, Soivia Musikantteja, Sambic-sambaryhmää ja Yoku-bändiä.


Koivukylän Lähisanomat
Lähisanomat ilmestyi vuoden aikana 8 kertaa ja sen toimittaminen perustui Toimarin ja Vantaan Vajaakuntoisten Tuki ry:n kanssa tekemään kumppanuussopimukseen.


Kirnun kahvila
Kahvilan toiminta on ollut marraskuusta 2004 lähtien Vantaan Vajaakuntoisten Tuki ry:n hoitamaa. Kahvila on yhteistyösopimuksen mukaan hoitanut maksutta Toimarin johtokunnan- ja virallisten kokousten kahvituksen ja osallistunut merkittävällä työpanoksellaan kaikkiin Toimarin kolmeen perinteiseen tapahtumaan.


Jäsenjärjestöt
Jäsenjärjestöjä Toimarilla oli vuoden 2005 lopussa 34 kpl. Liite ohessa.
Tämän toimintakertomuksen liitteeksi pyritään saamaan jäsenjärjestöjen omat toimintakertomukset.