Sipoonkorpi, se toinen Nuuksio
Sipoonkorpi, se toinen Nuuksio
Olen seurannut mielenkiinnolla kiistelyä Sipoonkorvesta. Täällä puolivälissä Suomea eteläsuomalainen metsäalue ei tosin ole sanomalehden uutisaineistoa, vaikka sitä miten erikoisin keinoin koetettaisiin siirtää kunnalta toiselle. Olen ollut lähinnä netistä löytämieni uutissirpaleiden varassa enkä varmasti tiedä omistussuhteiden ja halujen kaikkia kiemuroita.
Mutta osaan kyllä kertoa, miten mainio paikka Sipoonkorpi on virkistäytymiseen ja retkeilyyn. Harrastus on kohdallani muuttunut työksi, sillä kirjoitan elannokseni lehtiartikkeleita ja kirjoja, jotka käsittelevät nimenomaan retkeilyä.
Olen kotoisin Sipoonkorven kupeesta, Nikinmäestä. Isä kai meidän perheellemme Hindsbyn metsäalueen löysi. Huomasi peruskartalta mielenkiintoisen purolaakson, jota sitten poljimme katsomaan. Minulla taisi jo olla oma pyörä, pikkuveli ja -sisko kulkivat äidin ja isän tavaratelineillä metsän reunaan.
Hindsbyn metsissä retkeilin pikkupoikana ja nuorena aikuisena paljon. Pyöräilin keväällä vuokkojen, imiköiden ja näsiöiden kukkia ihailemaan, purojen kevättulvia katsomaan ja korvasieniä etsimään. Kesällä muuten vain kalliojyrkänteitä ja laajan metsän uusia polkuja tutkimaan, syksyllä sienikorin kanssa. Yleensä oli tavaratelineellä täydenpuoleinen kori kotiin palatessa, mieluisimpana sisältönään kantarelleja, herkkutatteja, haaparouskuja, karvalaukkuja, leppärouskuja, kehnäsieniä, lampaankääpiä, vaaleaorakkaita ja loppusyksyllä suppilovahveroita.
Koukkusuon laturetken viitoittamilla laduilla hiihtelin viikonloput läpeensä. Tutuiksi tulivat ladut Viirilän itäpuolella aukeavalla suo- ja metsäalueella, Bisajärvellä, Kuusijärvellä, Katronträsketillä ja Hindsbyn metsien kautta Keravan Keinukalliolle ja taas eri reittiä
takaisin. Suksilla lähdin kotipihasta Nikinmäestä ja 50 kilometrin lenkin sai hiihtää koko ajan uutta latuosuutta taivaltaen. Olivatko Etelä-Suomen talvet ennen lumisempia kuin nyt?
Silloin 1980- ja 1990-luvuilla ei Sipoonkorpi-nimeä vielä ollut keksittykään, mutta nyttemmin olen ymmärtänyt, että laajasti ottaen kaikki edellä mainitut alueet Keinukalliota lukuun ottamatta kuuluvat Sipoonkorpeen. Hyvä, että on alettu kutsua tätä yllättävän suurta metsäkokonaisuutta yhdellä kokoavalla nimellä. Eikä tuulesta temmattu ole slogan “pääkaupunkiseudun toinen keuhko”. Tunnetumpi, läntinen henkireikähän on Nuuksion järviylänkö kansallispuistoineen. Sipoonkorpi on paitsi koti lukemattomille eliölajeille, myös erittäin tärkeä pääkaupunkiseudun asukkaiden virkistykselle.
Sipoonkorpi on Uudenmaan oloissa poikkeuksellisen laaja melko tietön ja asumaton metsäalue. Toivottavasti se jatkossakin säilyy vähintään ydinalueiltaan rakentamattomana ja säästyy hakkuilta. Suuren osan Sipoonkorven alueesta omistavat kunnat tai valtio, joten kyse on lähinnä yhteisestä tahdosta. Eikä Sipoonkorpeen tarvitse rakentaa retkeilijälle suuria palveluvarustuksia tai merkittyjä reitistöjä, vaan haastavampi
Sipoonkorpi sopii mainiosti hyvin varustellun Nuuksion aisapariksi.
Jos Sipoonkorpi on ennestään tuntematon, ensimmäiseksi retkeksi sopii esimerkiksi muutaman tunnin käväisy Byabäckenin luontopolulla. Merkityllä polulla saa ensikosketuksen Hindsbyn metsiin ja ehkäpä houkutuksen lähteä myöhemmin syvemmälle metsään kartan kanssa. Märällä kelillä purolaaksosta metsään jyrkästi nouseva luontopolku on hankalakulkuinen.
Sipoonkorven eri reunoille pääsee linja-autolla niin Vantaalta, Sipoosta kuin Helsingistäkin. Lisätietoa ja lähtöpaikkoja löytyy mm. kirjasta Suomen retkeilyopas sekä nettisivuilta www.luontoon.fi/byabacken ja www.sll.fi/uusimaa/sipoonkorpi.
Jouni Laaksonen
|